linnus

Vastseliinan linnaa ryhdyttiin rakentamaan Marian ilmestyspäivänä, 25.3.1342. Paikaksi valittiin vanhan Liivinmaan ja Pihkovanmaan raja Tarton piispan mailla. Liivinmaan ja Pihkovanmaan raja oli myös läntisen kirkkokunnan poliittinen ulkoreuna, Rooman ja Konstantinopolin kirkkokuntien välisellä rajalla.
Linnan perustaja oli Liivinmaan ritarikunnan suurmestari Dreileben, jonka suhtautuminen Pihkovaan oli jyrkentynyt jatkuvasti. Pihkovan puolella lähellä rajaa oli myös vankka Irboskan kivilinnoitus. Vastseliina rakennettiin täydentämään linnoituslinjaa: Kirumpää – Gaujiena – Gulbene – Rezekne – Väinänlinna (Daugavpils). Kivilinna päätettiin rakentaa Riian ja Pihkovan välisen sota– ja kauppareitin risteyskohtaan luontaisesti suojaisalle Piusa– ja Meeksijokien väliselle niemekkeelle. Kaikki eteläisen Liivinmaan yhteydet Pihkovaan ja sitä kautta muille Venäjän alueille kävivät juuri Vastseliinan kautta.
Linna nimitettiin Jumalanäidin linnaksi, mutta ajan myötä siitä tuli Uusilinna eli Vastseliina (Nienhuse, Novyi gorodok tai Novum Castrum).

Suuri merkitys oli sillä, että 1379 Vastseliina nimettiin koko maan vahvimmaksi ja varmimmaksi linnaksi. Todennäköisesti suurmestari Vrymerheim piti silmässä puolustuslaitteiden lisäksi Vastseliinan asemaa pyhiinvaelluskohteena. Syksyllä 1353 oli linnan kappelista kuulunut lumoavia säveliä ja salvatun oven raosta paistanut ihmeellistä valoa. Oli nähty, miten taivaalliset hahmot valkoisessa kaavussa olivat siirtäneet ristin kappelin seinältä alttarille – vielä neljä kuukautta myöhemmin, kun tieto tapauksesta saapui paavi Innocentius VI:lle, risti seisoi samassa paikassa alttarikiven päällä ilman tukea. Sinne se myös jätettiin, ja varuskunta vartioi sitä pyhäinjäännöksenä herkeämättä.
Pian ihmeellisen ristin luo alkoi saapua pyhiinvaeltajia Saksasta, Virosta ja muualta. Paavi oli luvannut heille vuoden ja neljänkymmenen päivän pituisen synninpäästön. Pyhän tavoitteen lisäksi pyhiinvaelluksella oli myös huomattavasti käytännöllisempi merkitys: rajalinnake tarvitsi ylläpitoon ja kehittämiseen rahaa. Anekaupasta ja lahjoituksista saadut tulot mahdollistivat linnan varustamisen valloittamattomaksi kaksoismuurein varustetuksi tukikohdaksi.

Liivinmaan sodan alussa 1558 Vastseliina joutui kuitenkin alistumaan (kronikan väittämän mukaan) 80 000 Iivana Julman sotilaan edessä. Linnoitusrakennelmat säästyivät, sillä varuskunta antautui venäläisjoukoille. Jam Zapolskin rauhanteon jälkeen 1582 linna jäi puolalaisten haltuun. 1625 se siirtyi Puolan ja Ruotsin välisen sodan seurauksena ruotsalaisille. Linna tuhoutui lopullisesti suuressa Pohjan sodassa (1700–21), kun Pietari Suuren sotapäällikkö Šeremetjev joukkoineen valtasi sen. Pietari Suuri oli käynyt vierailulla vain joitakin vuosia ennen sotaa eikä ollut ollut lainkaan tyytyväinen saamaansa vastaanottoon: Virossa kärsittiin niihin aikoihin kovista nälkävuosista, jotka veivät hautaan viidenneksen koko väestöstä.

Vastseliinan linna sai raunioitua unohdettuna lähes 300 vuotta. Vasta Viron itsenäistyttyä uudelleen paikalliset puuhamiehet ryhtyivät raivaamaan linnamäkeä 1990–luvun lopussa. Kunnostettu koillistorni avattiin yleisölle vuonna 2007, ja 2011 avataan uuteen uskoon laitetussa krouvissa museo, keskiaikainen ravintola ja käsityöpajat. Linnan alueella järjestetään perinteeksi muodostuneita keskiaikapäiviä. Muinaisten muurien luona näkee yhä useammin myös pyhiinvaeltajia, jotka haluavat nähdä Vastseliinan pyhän Valkoisen ristin.

Linnan vanhin osa on päätorni, jonka jopa 4,5 metrin paksuisista seinistä on säilynyt parin metrin korkuisia harmaakivisiä muurifragmentteja. Tornissa sijaitsivat holvatut kellari, linnan kappeli ja asehuone sekä niiden yläpuolella kolme puolustuskerrosta. Parhaiten on säilynyt hevosenkengän muotoinen tykkitorni, jonka ulkoseinään on muurattu linnan turvaksi Valkoisen ristin innoittama ristikuvio.
Linnan harmonisen ja kauniin ulkoasun kustannuksella ei ole aikoinaan säästelty aikaa eikä rakennustarpeita. Huomio kiinnittyy värikkäisiin rakennuskiviin, ikkunasyvennyksiin ja seinäkomeroihin, jotka tällä alueella ovat puolustusrakennelmassa täysin ainutlaatuiset. Linnan ulkoasu periytyy 1500–luvun alkupuolelta. Noilta ajoilta ovat myös osittain säilynyt pohjoistorni, kaakkoistorni, etelänpuoleinen muuri sekä koillistorni, johon pääsee nykyään kiipeämään näköalatasanteelle.